maanantai 29. tammikuuta 2018

"Fossiili - aarre jota yritys etsii"

Tämän olen valmistanut marraskuussa 2017
Olen muinaisjäänne - aarre jota etsit - totuus joka on jäänyt sinulta huomaamatta -muinaisjäänteet muuttuvat fossiileiksi -niiden arvo on mittaamaton - luit oikein - mittaamaton!


Näin itse olen pienessä mielessäni sen miettinyt-kiteyttänyt

Olen nopeuttanut "esiin kaivautumistani" vanhan idolini Jari Sarasvuon #Aamulenkin ansiosta joka maanantai-keskiviikko-perjantai.

Pidän itseäni arvokkaana - olen kiitollinen että olen minä

ja pidän aina "ovet auki", koska vain siten voi oppia.
Olen aamuisin kuiva pesusieni, herään henkiin aamukasteesta imaisten itseeni hymyä & iloa & voimaa - luonnosta, siitä päivä alkaa ja imaisen sen aikana itseeni pieniä pisaroita sieltä täältä, valiten vain ne itselleni tarpeelliset pisarat, mitä pullukampi sieneni on ehtoolla sen kiitollisempi olen - olenhan oppinut uutta. Laitan pään tyynyyn ja annan hyvän unen sekä alitajuntani työskennellä - heräten taas pirteänä uuteen opinahjoon.
Mistä - mihin

Aamurööki on vaihtunut aamuiseen happihyppelyyn - vedän syvään henkeä ja hymyilen, olen kiitollinen että Arska on opettanut aamulenkin ihanuuden mulle - lyhytkin lenkki on alku.
Sen jälkeen jumalainen smoothie tai puuro - iso kuppi kaffetta maistuu taivaalliselle.
Fyysinen kipu saa ihmisen nöyräksi - väärällä tavalla - fyysinen kipu nujertaa sisältä päin, pikkuhiljaa, mutta tavoitehakuisesti, tehden työtä ympäri vuorokauden.
Tämä fossiili päätti että - EI - en suostu tähän vaan kaivaudun esiin vaikka väkisin - etsin reitin - sellainen on oltava -lääkkeetön, please!
Nukun - uni on kaikki ollakseen skarppi

En tunne itseäni 55 vuotiaaksi, eikä mun tarvitsekaan, kyllä keho kertoo miten tulee toimia, kuuntelen sitä ja kun tarpeen juttelen sille - harjoitan sitä eli teen sitä mitä se juuri silloin kaipaa eniten. 
Ennen muinoin "uraputkessa" mulle riitti 5-6 tuntia unta - enää ei riitä vaan päivä askareet päättyy aiemmin kuin ennen, jotta olen skarppi aamulla - ei siksi että on pakko olla - vaan koska haluan olla.
Antiliikkujasta - addiktiliikkujaksi

Liiku - ulkoile - vähän tai paljon - valitse itse, mutta mene ulos - edes hetkeksi - haukkaa happea, nosta katse navasta - katso luontoa - anna sen voimaannuttaa - se on lääke - sen vaikutus addiktoi.
Olen tehnyt niin ja huomannut voivani päivä päivältä paremmin.
Juttelen kivuille ja kolotuksille - nätisti - mutta jämäkästi, kerron että meidän on erottava, jotta mulla olisi hyvä olla - etsin ratkaisuja hakea eroa siitä ja mikä parasta olen onnistunut!
Syön riittävästi - oikein - sopivalla tavalla

Fyysinen kipu & väärä ruokavalio tekivät tehtävänsä ja huomasin olevani "pääsiäisnorsu" - päätin että nyt se loppuu ja arvaappa mitä? Sinun avullasi rakas lukija - joka seuraat painonpudotus juttujani menen kohti pääsiäistipu -minää, toki siinä hieman tarvitaan myös itsensä johtamista sekä päättäväisyyttä - tavoitteen asettamista - seurantaa - palkitsemista. Jep - eka palkkio saavutettu & syöty.
Unelmani - lähempänä - kaukana - mutta jossain

Olen parhaimmillani ihmisten parissa - kun voin heidän kanssaan yhdessä pohtia 
-Millainen Minä Haluan Olla -- Miten Sinne Mennään-

-palaillaan-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti