keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Eteenpäin*sano Mummo lumessa - PILKE PRINSESSA

Hei taas rakas lukijani, koko maassa taitaa olla pakkaslukemat melko huikeat, eikä voi tehdä mitään tunnin aamusessiota. Mulla on tässä edessä Kerrostuorepuuro (ohje alla) - NAM, kaikki vitamiinit ja iso kuppi hitsin hyvää kaffeetta.

Olipa kerran tyttö joka haaveili isona tulevansa opettajaksi tai lastentarhanopettajaksi. Jo hyvin varhain hän viihdytti itseään pitämään oppitunteja tyhjälle sohvalle vai näkikö tyttö siellä kuitenkin jotain? Pihalla tuo iloinen hymynaama organisoi leikkejä ja pelejä, puolustaen aina heikompiaan.

Sellainenhan musta sitten tulikin, vaan en ole luokanopettaja, enkä lehtori - mulla valmentaja koko sielultani - yhteen hiileen puhaltaja - hengen nostattaja - tarpeen vaatiessa jämäkkä johtaja, sellaiseksi sitten kasvoin. Olen aina ollut huono opiskelemaan, mutta kuitenkin tehnyt sitä paljon elämässäni, sillä...


-oppiminen on mukavaa*osaaminen mukavampaa-

Mulla on paha tapa työntää nokkaani jos johonkin, mutta aina se poikinut jotain todella hyvää tulevaisuuteen. Mä olen ollut töissä paikoissa jossa olen oppinut uusia juttuja - tavannut suuria persoonallisuuksia, joilta olen ottanut sen leiman mun reppuun joka on mulle passannut. Kun ei jaksanut mennä yliopistoon, niin on saadakseen sen mitä haluaa, pitää "nuuskia" siellä täällä ja tekemällä ansaita se minkä joku saattaa saada kasvatustieteiden maisterin papereilla. Äläkä hyvä lukijani nyt vaan käsitä väärin, sillä en mitenkään dissaa korkeasti koulutettuja - päinvastoin.

Kaikki innostavat ihmiset joita olen tavannut työssä tai vapaa-ajalla ovat kaikki jättäneet jotain, jos olen sen sallinut. Harvoin olen törmännyt täysin hajuttomaan-mauttomaan-näkytmättömään tyyppiin. Koska olen itse todella rohkea, niin usein olen se joka jutustelun aloittaa ja sillä tavalla annan itselleni luvan oppia uusia asioita, elämästä, työstä tai ihmisistä.

Olen rajattoman iloinen siitä että en voi koskaan tulla valmiiksi - en voi koskaan oppia liikaa ja ennen kaikkea siitä että olen rohkean reipas löppösuinen höpönassu, sillä se antaa enemmän kuin ottaa - se luo energiaa - jaksamista. Olla monessa mukana - olla sopivasti nuori kapinallinen - olla valmis auttamaan kaikkia jotka avun tarvitsevat, ei rahallisesti, mutta henkisesti - olla korvana oikeassa paikassa - puhuvana päänä tarpeen vaatiessa.

On sanottu että ensi näkemällä olen pelottava - olen kysynyt miksi? - koska olet pitkä & ryhdikäs, sulla on kuuluva ääni, katsot suoraan silmiin - siinä eniten kerrottuja. Niin, olen kyllä huomannut että valtaosa kulkee hartiat kumarassa päätään piiloittaen - nosta pää pystyyn ja väännä suu hymyyn - se kannattaa, sillä ranka kiittää vanhuksena.

Hei, kiitos taas että pääsit tänne asti ja nyt ihan oikeasti pyydän mielipidettä ja please - anna oma mielipiteesi.
Onko PILKE prinsessa Hyvä - Parempi - Paras
nimi omalle yritykselle?

-palaillaan-


Ja kiitospa vihdoin viimeinen,
kun laulun lahjan sa annoit,
kun riemut ja murheet lapsosen
näin sävelten siivillä kannoit,
sen sulta, sulta ma yksin sain
ja sulle siitä mä vastaan vain
ja leiviskästäni tilin teen,
miten käytin mä kanteleen.
(ote:Eino Leino-Hymyilevä Apollo)


3 kommenttia: