Mielenterveys omaisen voimat vähissä - kuka auttaa?

Kirjoituksissani on muutamia kertoja vilahtanut että teen vapaaehtoistyötä Oulun Hyvänmielen talolla, mutta en ole sen koommin avannut että mitä siellä puuhastelen ja miten olen tuohon vapaaehtoistyöhön päätynyt.

Istu alas, ota kuppi kaffetta ja tee raikas smoothie, sillä toivotan sut tervetulleeksi tälle loistavalle matkalle.

Olen mielenterveys omainen ja monen korvissa sana mielenterveys kalskahtaa vanhanaikaisella tavalla "olla jotain vikaa" niin se ei ole, vaan se on sairaus monien sairauksien joukossa. Olen aina sanonut ja sanon edelleen että "mieli on puolet kaikesta" ja olen sitä mieltä edelleen, vahvemmin kuin koskaan.

Matkani mielenterveys omaisena on melko pitkä ja kuten sairastavan, se uuvuttaa myös omaisen. Se kuinka lähellä sairastunut on tai kuinka vahvaa tekoa omainen on, vaikuttaa mielestäni siihen miten pitkään omainen kestää uupumatta. Faktaa kuitenkin on että lähelle puolet omaisista alkaa oireilla ja sairastuu itse jos eivät hae apua, meillä on siis oravanpyörä joka "tuuppaa"mielenterveys apua tarvitsevia, kuin plussa palloja. Anteeksi karkea vertaus! Mutta jotain on tehtävä!

Mielenterveys on sairautena suurempi ja kirjoltaan laajempi kuin sairaudesta ulkopuolelle jääneet osaavat kuvitella, sama hommahan se on epilepsian kanssa, koska en itse ole epilepsia omainen, niin eihän mulla ole tietoa siitä eikä sen laajuudesta, eli hyvin inhimillistä - ymmärrettävää, eikö vain?

Mutta istahdetaanpa hetkeksi ja lähdetään pienelle mielikuvitus matkalle.... istut aurinkovarjon alla rannalla ja ilma on lämmin tuulen hyväillessä ihanasti kasvoja, matkakumppanisi nauttii viereisellä aurinkotuolilla jäiden kylmettämää appelsiinimehua. Hyvänolontunne on molemmilla valtaisa ja miksei olisi, aurinko - lämpö - loma.... sanot kaverille että Hei muuten, tiesitkö että olen epilepsia omainen? Kaverisi vastaa, "En tiennyt, ei siitä ole ollut koskaan puhetta" ja jatkaa appelsiinimehun imemistä pillillä......

kelataanpa hieman taaksenpäin... sanot kaverille että Hei muuten, tiesitkö että olen mielenterveys omainen? Kaverisi vastaa, "En tiennyt ,ei siitä ole ollut koskaan puhetta" ja ponnahtaa pystyyn niin että mehu läikkyy ja kysyy "kerro ihmeessä kuka? äiti? isä? sisko? veli? täti? setä? puoliso? lapsi? lastenlapsi? jne jne". Ihanaa kun on ystäviä joille kertoa asioista.

Esimerkkini saattoi olla hieman karrikoitu, mutta usein näin käy ja tuon matkan jälkeen ystäväsi vähän vetäytyy eikä hänestä kuulu vähän aikaan mitään, koska hän ei oikein tiedä miten asiasta puhutaan tai puhutaanko ollenkaan, jälleen ymmärrettävää - inhimillistä. Onneksi itse olen tällainen löppösuu ja luonteeltani hyvin rohkea, sekä jollain tasolla sujut itseni kanssa, eli en ole koskaan kokenut tarvetta salata että olen mielenterveys omainen, mutta totuus on että en ole myöskään huudellut siitä torilla. Jos olet ystäväni ja luet tätä, niin pyydän anteeksi jos olen uuvuttanut sinut jutuillani.

Mielenterveys on suuremmalle osalle jo sanana "kuuma peruna" puhumattakaan siitä että sen kokeminen omaisena osuu kohdalle. Hämmennys ja avuttomuus ovat olleet itselläni ensimmäiset asiat jotka ovat nousseet pintaan, katselet kuin tuoliin sidottuna voimatta tai osaamatta tehdä mitään.

Huoli ja murhe kalvavat ihmisen sisuskaluja kuin myrkky, se tekee työtänsä luihin ja luiden ytimiin asti jos sitä ei pysäytetä, niin lopulta käy jos omainen ei osaa - kehtaa - halua hakea apua tuolle kalvamiselle. Sitä uskoo että aika tekee tehtävänsä, niinhän se tekeekin, mutta pikkuhiljaa pienin askelin väärään suuntaan.

Mitäpä jos tuo apu tulisikin omaisen avuksi?

Oletko mielenterveys omainen?

Miten toivoisit tuon avun tulevan luoksesi?

Milloin toivoisit avun tulevan?

Millaisena toivoisit avun saapuvan?

Näitä kysymyksiä pyörii vapaaehtoistyöntekijän - minun - huulilla. Tilanteet ovat aina uniikkeja - erilaisia -herkkiä - särkyviä sekä tilanteita kohtaavat ihmiset ovat, uniikkeja - erilaisia - herkkiä -särkyviä. Se mikä passaa mulle, voi olla musta vaate toiselle. Mielenterveys omaisten kanssa työskentelevillä on haaste ja tuo haaste on tavoittaa kaikki - ihan jokainen - mielenterveys omainen, sillä jokainen heistä tarvitsee jotain, vaikka vaan naurun - hymyn, mutta ennenkaikkea ymmärrystä siitä, mikä on omaisen "rooli" kun joku läheinen tai sukulainen sairastuu. Tuo tieto tuo kärryllisen

 - huojennusta - varmuutta - ymmärrystä - selviytymistä - voimaa - jaksamista - rohkeutta - 

ja antaa eväät olla omaisen tukena eikä painajaisena, joka johtuu ymmärtämättömyydestä sairasta kohtaan esim. "Nouse nyt sieltä sängystä ja ota itseäsi niskasta kiinni" heitimme juuri pullollisen myrkkyä sairaan päälle ja hän kuvainnollisesti painui syvemmälle sänkyyn.

Vapaaehtoistoimintani lähti liikkeelle omaisen ABC kurssin myötä, siitä perustui ryhmä jonka vetäjänä/kokoonkutsujana toimin, syksyllä 2017 kävin toisen omaisille tarkoitetun viikonloppu kurssin, josta muuta innostui omaisryhmästämme. ja tammikuun lopulla sitten osallistun vapaaehtoistoiminnan infoon, se tekee musta "virallisen" vapaaehtoisen. Tulossa on kevään aikana myös muuta toimintaa jossa olen vapaaehtoistyöntekijänä, mutta kerron siitä lisää tuonnempana.

- palaillaan -

Pia