perjantai 12. tammikuuta 2018

Painonpudottajan letut vie kielen - ole varovainen

Sillä salaman sekunnilla liikutuin ja samalla olin innoissani kun katseeni osui kauniisti katettuun pöytään ja kuulin että mulle oli tehty ihan omat letut koska teen ruokaremonttia ja pudotan painoa.

- perhe on paras -

Jos urakka on suuri kuten mulla niin ehdottomasti kannattaa sitouttaa kaikki lähimmäiset tukemaan urakkaa.
Muutama päivä on vierähtänyt etten ole kertonut omia kuulumisiani, mutta korjataan asian nyt tässä.

- katse eteen ja suupielet ylöspäin -

Mä olen tehnyt uusia kivoja laihduttajan ruoka ja tietty kuvannut niitä myös ja olen siitä ihan älyttömän innostunut, se on kivaa. Ilon kautta puuhastelu on aina mukavampaa kun mahdotonta kivirekeä vetäen.

- tsempparista on iloa, hanki sellainen -

Mun pylly se on välillä ihan kun liimattu nojatuoliin, eikä se nouse millään, mutta nyt mulla on se uusi "omena-äly-kello" jonka joulupukki toi jälkitoimituksena. Yeeees ja loppujen lopuksi sain mun omenapuhelimen ja kellon "puhumaan" keskenään vaikka en ole tekniikan ihme. Mulla on aiemminkin ollut vastaavanlainen ihmis-komentaja-kello ja kokemus kertoo että se saa mut kyllä liikkumaan enemmän. Toki tuollaiset kellot eivät korvaa ihmis traineria, mutta on kiva lisä.

- vaikeuksien kautta voittoon -


Mä olen nyt käyttänyt reilut kolme viikkoa kokoajan sitä plantaarifaskiitti geelitukea ja on tuntunut oikein hyvältä, kunnes tänään aamulla taas.... kun joku olisi naulan lyönyt kantapäästä läpi. Mutta uskon että hyvä kolminaisuus 
*painonlasku
*venyttelyjä
*tuen käyttö
auttavat tässä matkan varrella, joten periksi en aio antaa, liikun sen mitä jalka antaa myöden.

-palaillaan-










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti