maanantai 29. tammikuuta 2018

Tanskandoggi - koira - elämänkumppani 3





EE & LV MVA Love Dane’s Arctic Princess ”SAIMI” (21.10.2006-18.5.2014)


Vuonna 2006 Tyynen kuoleman jälkeen jouduin jälleen syömään sanojani ”mä en enää ikinä halua kokea tällaista tuskaa, joten meille ei enää tule koiraa”. Noh, päivääkään en ole katunut että toistamiseen sanojani nieleskelin, sillä 6 viikkoa Tyynen kuoleman jälkeen teimme pienen viikonloppu matkan Torniooon ja kyydissämme oli keltaisten tanskandoggien KUNINGATAR – Saimi!





Sillä oven avauksella elämämme muuttui jälleen, mutta nyt ei ollut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita, vaan rauhallista & älykästä narttumeininkiä. Saimi oli pennusta asti yltiö rauhallinen, söi ja nukkui ja oli aina nälkäinen..... omasta mielestään. Saimi oli aateloitu varas, eikä mitkään tekemäni kattilankansi ansat tehonneet kun pöydältä hävisi aamiaisleivät sekä ruokaan menevät lihat tai broilerit eli aivan kaikki mitä esille jätettiin. 





Saimi peri Tyynen Turun Valomerkki Ky:n turvallisuuspäällikköviran, ei päästänyt ainuttakaan haukahdusta, eikä myöskään jaksanut nahkasohvaltaan korvaansa lotkauttaa kun joku toimistolle saapui,  nousi kuitenkin lopulta rapsutukset kerjäämään. 





Saimi oli KivaKoira Kansalainen, ai että mikä sellainen on? noh, se on tottiskurssi ja sellainen tuo persoonallinen oman tiensä kulkija olikin. Sieni koiraa ei Saimista tullut syksyisillä metsäretkillä, jos ei lasketa ”tallaan sulle ne valmiiksi” juttua, kovin usein Saimi ei ollut mukana sienessä, koska saattoi lähteä hissun kissun omille matkoilleen ja tuli takaisin sitten kun itse tahtoi. Monesti olin sydän kurkussa että nyt se on hävinnyt ja kuin ihmeen kaupalla Saimi aina ilmestyi jonkun puun takaa katsoen "mikä sua vaivaa, mä kävin vaan nuuskimassa näitä nurkkia" ja jatkoi verkkaista tallustamista.


Yksi kauhun hetki Mummelin kanssa koettiin hänen päättäessä karata pihasta ja käydä hieman moottoritien liikennettä hämmentämässä, säikähdyksellä selvittiin ja iloinen Mummeli juoksi häntä heiluen iloisena takaisin pihaan.. katsoi minua ilmeellä ”mitäs sä siinä hötkyilit, mulla oli homma ihan hanskassa”.  Silloin olen kokenut mitä on todellinen kokovartalo pakokauhu.... ajattelin että näinkö mun täytyy todistaa oman koirani tapaturma kykenemättä tekemään mitään.






Saimin tapoihin kuului ”haamuilu”, siis jos joku nosti takamuksensa ja lähti liikkeelle oli Saimi heti vanavedessä, uskon että toivoi joka kerta saavansa jotain suuhunpantavaa, ahne kun oli. Mummeli kävi aina viimeistelemässä poikien ruokakupitkin nuolemalla ne puhtaaksi ja jos en ollut tarkkana, niin söi takuulla mitä pojilta kuppiin oli jäänyt… nooooooo olihan Saimi söpösti paksu, mutta mitäs siitä. 


Saimi oli varustettu erinomaisella laumanjohtaja ominaisuudella, pojat saivat tuta jos Mummeli niin päätti, vaikka harvoin päätti. Katseli sivusta kun pojat ottivat mittaa toisistaan ja tilanteen lauetessa kävi sitten höykyttämässä jommankumman, kuka tietää millä perusteella valitsi kumpi oli sen ansainnut. Jos Kaapo tai Arska kantoi lelua tai leikkivät yhdessä lelulla, niin Saimi tylsänä lopetti sen leikin ja vei lelun mennessään, asetteli sen kuononsa alle ja alkoi vetää hirsiä.


Niin Saimi kuin Tyynekin antoi ja otti, mutta ei jättänyt ketään kylmäksi, vaan kauniilla ehkä hieman surullisella katseellaan ja hännän heilautuksella valloitti kylmemmänkin sydämen. Molemmat pimut olivat kovia saunomaan ja hajusta ne varmaan tiesivät milloin saunaan oltiin menossa, koska aina silloin löylyhuoneen oven edessä tönötti tyttökoira :)


Saimi oli rauhallisuuden perikuva ja sydämensä pohjasta rakastunut komeaan Pontukseen (Love-Dane´s Victory of North) joka asui tyttäreni ja hänen miehensä luona. Aion kertoa erillisen tarinan näiden kahden rakkaudesta ja vallankin Pontuksen, tuon suuren herraasmiehen näkyvästä flirttailusta.





2,5 vuoden iässä Saimi sairastui atopiaan joka aiheutti 1,5 vuoden mittaisen jokapäiväisen hoitojakson, jonka puolessa välissä eläinlääkäri kysyi minulta että jaksanko vielä ja sanoin EHDOTTOMASTI KYLLÄ, niin kauan kuin hoidolla kaikki pysyy hyvänä. Atopia voitettiin ja Saimi eli onnellisen ja iloisen 7,5 kestäneen elämän. Eräänä kauniina toukokuisena sunnuntai aamuna Saimin matka sateenkaarisillalle oli alkanut… kauniisti kuten Saimikin oli sydän vaan pysähtynyt hänen nukkuessaan… Ikävä on edelleen suunnaton ja muistot kauniit & lämpimät







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti