tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kokemustoiminta ja vertaistuki on aina paikalla kun niitä tarvitaan


Voihan miten innostus kasvattaa kottikärrykaupalla onnistumisia ja sen kautta tulee lisää innostumista. Kohta huomaat että taas on kevät ja olet kurssittanut itseäsi innoissasi tämänkin talven aikana loistaviin juttuihin.

Kaikki alkoi vapaaehtoistoiminnasta vuonna 2016 ja nyt repussa on kokemusta....

* omaisten vertaisryhmän vetäjänä toimimisesta
* omaisviikonlopuista
* vertaistuki omaisena toimimisesta
* MTEA 1 & 2 koulutuksista (Mielenterveys ensiapu)
* MTEA 2 kouluttajan pilottikoulutuksen suorittamisesta
* kokemustoimijan peruskoulutus
* kokemustarinan esittämisestä
* askartelua Tarinakahvilassa Hyviksellä
* hallitustyöskentelystä Hyvän mielen talo ry:ssä

Unohdinkohan mä jotain? Saattaa olla, mutta mä lisäilen sitten seuraavissa tarinoissa niitä.



Jos millään jaksat pysyä mukana niin näistä kaikista alkaa tulvia tarinaa. Jos sen lisäksi koet että sinun työpaikallasi tai vapaaehtoistiminnassa tarvitaan lisää tietoa em jutuista niin ollaan kuulolla.



Ollaan linjoilla ystävät!
Pia

tiistai 19. helmikuuta 2019

Mummo luistimilla - ei mikään balleriina, mutta iloinen onnistumisesta

Joulukuussa iski hirmu hinku mennä luistelemaan ja tammikuun puolessa välissä käpyttelin luistin laatikon kanssa kaupasta ulos. Noh, sitte iski hirmu pakkaset, mutta viime viikonloppuna sunnuntaina koitti hetki jolloin Mummo vetaisi luistimet jalkaan ja nappasi varastosta kävelysauvat. Olin onnesta ihan kiemuralla kun Jani (vävypoika) otti mun luistimista suojat pois ja eikun menoksi. Tässä....

Tässä perään sitten näytös (sis.selostus) 30 vuoden tauon jälkeen, ihan se ei mennyt kuten mielikuvaharjoituksena kotona, mutta pysyin kuin pysyinkin pystyssä



Noh, mitä mieltä olet, onnistuinko hyvin?
Jää oli luokattoman huonoa ja tökkäsi välillä pahasti, mutta pystyssä oltiin, mutta mitään isoja piruetteja en tällä kertaa tehnyt, mutta mistä sitä tietää mitä mää keksi lopputalvesta. 



Oltiin isolla porukalla ja pikkuäijät näyttivät Mummolle mallia.
Maanantai aamulla sitten olikin hippasen jännää että pääseekö sitä sängystä ylös? 
Onko selkä ihan loppu? 
Liikkuuko jalat? 
Sattuuko polvet? 
Huutaako nilkat? 

EI - EI YHTÄÄN MITÄÄN. Nyt pitää sanoa että
oujee!!

Kiitos elämäni YKKÖNEN joka on pitänyt Mummon vetreenä.

Palaillaan taas, pysy linjalla.

Terkuin