"Toipumispäiväkirja 3 - arpi muuttuu pullukaksi - sormet joustavaksi"

Moikka rakas lukijani, jotenkin tosi mystistä kuvitella teille kaikille kasvot ja ilmeet, enimmäkseen näen hymyileviä kasvoja - odottavia ilmeitä siitä että mitähän se Pia tällä kertaa on keksinyt. Superkuu oli ja meni, mutta me superihmiset olemme ja pysymme - se on voimaannuttavaa - huikeaa.
Muistathan joka päivä hakea pienistä jutuista suuria iloja? Itse teen niin ja olen tehnyt jo vuosikaudet, kai sitten olen aikojen alussa ymmärtänyt että isoja osuu harvoin kohdalle, saatikka joka päivään - mieti mitä se sulle tarkoittaa - ja löydä pienet asiat.

Tänään eletään keskiviikko iltaa ja usko tai älä - mä voin loistavasti!
Kelataan vähän taaksepäin ja mennään eiliseen, eli tiistai päivään. Pitkää lenkkiä Arskan kanssa, terveellistä ruokaa - mielenhuoltoa lukemalla. Tässä tiistai kuvaa haavasta...

Ihan kaunis - mutta totuus siitä on "kamalan näköinen", mutta tärkeintä että se on terve. Venyttelen päivän aikana todella useasti ja leikin peukalo sormenpää näppäryyttä - alan olla siinä jo aika nopee -YEAH- taas kaivautui esiin "Pian kehitysaddikti" itsensä kanssa - sorminäppäryys nopeammaksi.

  

Tässä yllä mun kaunis haava keskiviikko aamulla suihkun jälkeen - se on muuttunut pullukaksi, mutta tikit ei kiristä yhtään, johtuu varmaan siitä koska olen venytellyt kättä tosi paljon.

Ulkoilu tuo kaiken hyvän tuoja - ulkoilkaa - katsokaa ympärillenne - nuuskikaa luonnon tuoksua - kevät tulee, se melkein tuoksuu jo. Aurinko - sen valo & voima - kesä on lähelläOlen iloinen tästä päivästä - sen tuomasta henkisestä kasvusta - uuden oppimisesta - vanhan hyväksymisestä - kaikesta.Illan tummetessa hyppäsin autoon (ei saisi vielä ajaa haavan kanssa) ja menin Hyvänmielentalolle vapaaehtoistyöhöni liittyen - Omaisten ideariiheen. Se on aina voimaannuttavaa, koska me nauramme paljon.Näillä eväin on hauska lopettaa päivän "leikit" - kerätä "lelut" laatikkoon - laittaa maate.-palaillaan-


  

Pia

Ravitseva johtaminen - rakkautta vai rakkautta

Joka toinen aamu lenkkeilen Jari Sarasvuon kanssa, siis joka maanantai keskiviikko perjantai kuulen hänen ajatuksiaan - mietelmiä - teesejä - viisauksia. 
Jarin #aamulenkki, se on mieletöntä, se on kuin alla oleva aamupala - hieman kirpeä - herkullinen makujen sinfonia.

Ravitseva johtaminen ei nyt ihan tarkoita sitä että postataan reseptejä - toki ne ovat huippu terveellisiä, koska olen uudella polulla - pääsiäisnorsusta kohti pääsiäistipu -minääni.

Osaa teistä ei kiinnosta hittoakaan ravitseva johtaminen, sen on pakko johtua tiedon puutteesta - kerronpa mistä. 

Johtaminen

liitetään aina esimies-alainen comboon ja onhan se sitäkin mutta se on paljon muutakin, johtaminen alkaa jo aamusta kun päätät nousetko vai jäätkö peiton alle vetäen se tiiviimmin ympärillesi - ymmärrän - ajatuksesi johti sinua - et sinä ajatusta.

Tiedän - se on vaikeaa jos väsyttää! Väsyttää on syy - oire jostakin - etsi se ja tee jotain, sillä

UNI ON KAIKKI !

Palataanpa otsikkoon "ravitseva johtaminen" ja mitä se sanoo kaltaiselleni?

Sehän tarkoittaa terveellistä - tsemppaavaa johtamistyyliä, jossa päärooli on positiivisuudella-jämäkkyydellä, se on yksilöiden sopusointua - kuten kalakeitto lautasella.

Se valmistetaan rakkaudella lajiin, sitä maistellaan - haistellaan, se on herkullista - täyteläistä - kauniin väristä - vastustamatonta. 

Se voi olla myöskin suolatonta-mautonta-väritöntä-hajutonta-tylsää, eikö vaan?

Bon apetit- johtajat - valmentajat - sinä - minä

-palaillaan * ulkoillaan-

Pia

"Fossiili - aarre jota yritys etsii"

Tämän olen valmistanut marraskuussa 2017

Olen muinaisjäänne - aarre jota etsit - totuus joka on jäänyt sinulta huomaamatta -muinaisjäänteet muuttuvat fossiileiksi -niiden arvo on mittaamaton - luit oikein - mittaamaton!

Näin itse olen pienessä mielessäni sen miettinyt-kiteyttänyt

Olen nopeuttanut "esiin kaivautumistani" vanhan idolini Jari Sarasvuon #Aamulenkin ansiosta joka maanantai-keskiviikko-perjantai.

Pidän itseäni arvokkaana - olen kiitollinen että olen minä

ja pidän aina "ovet auki", koska vain siten voi oppia.
Olen aamuisin kuiva pesusieni, herään henkiin aamukasteesta imaisten itseeni hymyä & iloa & voimaa - luonnosta, siitä päivä alkaa ja imaisen sen aikana itseeni pieniä pisaroita sieltä täältä, valiten vain ne itselleni tarpeelliset pisarat, mitä pullukampi sieneni on ehtoolla sen kiitollisempi olen - olenhan oppinut uutta. Laitan pään tyynyyn ja annan hyvän unen sekä alitajuntani työskennellä - heräten taas pirteänä uuteen opinahjoon.

Mistä - mihin

Aamurööki on vaihtunut aamuiseen happihyppelyyn - vedän syvään henkeä ja hymyilen, olen kiitollinen että Arska on opettanut aamulenkin ihanuuden mulle - lyhytkin lenkki on alku.

Sen jälkeen jumalainen smoothie tai puuro - iso kuppi kaffetta maistuu taivaalliselle.

Fyysinen kipu saa ihmisen nöyräksi - väärällä tavalla - fyysinen kipu nujertaa sisältä päin, pikkuhiljaa, mutta tavoitehakuisesti, tehden työtä ympäri vuorokauden.

Tämä fossiili päätti että - EI - en suostu tähän vaan kaivaudun esiin vaikka väkisin - etsin reitin - sellainen on oltava -lääkkeetön, please!

Nukun - uni on kaikki ollakseen skarppi

En tunne itseäni 55 vuotiaaksi, eikä mun tarvitsekaan, kyllä keho kertoo miten tulee toimia, kuuntelen sitä ja kun tarpeen juttelen sille - harjoitan sitä eli teen sitä mitä se juuri silloin kaipaa eniten. 

Ennen muinoin "uraputkessa" mulle riitti 5-6 tuntia unta - enää ei riitä vaan päivä askareet päättyy aiemmin kuin ennen, jotta olen skarppi aamulla - ei siksi että on pakko olla - vaan koska haluan olla.

Antiliikkujasta - addiktiliikkujaksi

Liiku - ulkoile - vähän tai paljon - valitse itse, mutta mene ulos - edes hetkeksi - haukkaa happea, nosta katse navasta - katso luontoa - anna sen voimaannuttaa - se on lääke - sen vaikutus addiktoi.

Olen tehnyt niin ja huomannut voivani päivä päivältä paremmin.

Juttelen kivuille ja kolotuksille - nätisti - mutta jämäkästi, kerron että meidän on erottava, jotta mulla olisi hyvä olla - etsin ratkaisuja hakea eroa siitä ja mikä parasta olen onnistunut!

Syön riittävästi - oikein - sopivalla tavalla

Fyysinen kipu & väärä ruokavalio tekivät tehtävänsä ja huomasin olevani "pääsiäisnorsu" - päätin että nyt se loppuu ja arvaappa mitä? Sinun avullasi rakas lukija - joka seuraat painonpudotus juttujani menen kohti pääsiäistipu -minää, toki siinä hieman tarvitaan myös itsensä johtamista sekä päättäväisyyttä - tavoitteen asettamista - seurantaa - palkitsemista. Jep - eka palkkio saavutettu & syöty.

Unelmani - lähempänä - kaukana - mutta jossain

Olen parhaimmillani ihmisten parissa - kun voin heidän kanssaan yhdessä pohtia 

-Millainen Minä Haluan Olla -- Miten Sinne Mennään-

-palaillaan-

Pia

"Toipumispäiväkirja 2 - arpi paljastuu - ei herkille"

Hyvää huomenta rakas lukija, olen nukkunut erittäin huonosti ja se tuntui koko kehossa kun heräsin, olin kuitenkin reipas ja valmistin itselleni energiapommi smoothien, jos se ei ole vielä tuttu, niin siihen tulee 1/2 avocado, 1/2 banaani, 1/2 vihreä omena sekä beibi pinaattia, minä laitan siihen 2 desiä kylmää vettä sekä 1 desin vaikkapa manteli maitoa sen jälkeen hurruuttelen sen smoothieksi.

"" Ravitseva johtajuus - vau! tästä kirjoitan vielä""

Tämä oli kuitenkin alustaan huolimatta loistava aamu sillä sähköpostissa odotteli Sarasvuon aamulenkki, aiheena valta! Vietin tunnin kuunnellen tätä erittäin voimaannuttavaa aamulenkki lähetystä, normaalisti kuuntelen sen ulkona aamulenkillä.

 

Tämä aamu oli merkityksellinen myös toisesta syystä, sillä tänään sain ottaa pois möykyn kädestä ja arpi paljastuu, ei mitenkään kovin kaunis ja käsinkin aikalailla mustelmilla, mutta tuntuu hyvältä. Se mikä yllättää on miten jäykäksi sormet ovat käyneet vain kolmessa vuorokaudessa, aika lyhyessä ajassa paljon, eipä ihme että sain hyvät jumppaohjeet.

Möykyn pois ottaminen tarkoitti sitä että saan myös lähteä lenkille

I H A N A A - sininen taivas - SUPERIA

Sanoinkuvaamatomman hieno fiilis sen jälkeen kun on joutunut kolme päivää olemaan sisällä. Arska oli tietty matkassa mukana, suuresta koostaan huolimatta hän pysyy hyvin hallinnassa. Muista säkin nauttia pienistä jutuista, koska isoja me kohdataan tosi harvoin - jos koskaan, ei niitä ainakaan kotiin kannata jäädä odottamaan.

 

Tuntuu varmasti hullulta etten millään tavoin aio suojata arpea enkä tikkejä, mutta miksi? Kirurgi nimenomaan sanoi ja ohjeessakin luki että arven annetaan olla ilman laastareita tai lappuja. Haava on kaunis ja kuiva, eivätkä tikit tarttuneet kiinni mihinkään joten kaikki hyvin. Ainut poikkeus on lenkillä, silloin laitan "suuren laastarin" (9x10cm)haavan päälle ja vähän fylliä nahkahanskan sisään, iskuvaimentimeksi jos pyllähdän.

Venyttelen arpea pitkin päivää kuten jumppaohjeissa pyydetiin, laitoin kättä nyrkkiin ja auki useamman kerran päivässä, venyttelen arpea sekä verryttelen koko käsivartta - loistavaa - yllättävää miten jäykäksi ne ovat menneet.

-palaillaan-

Pia

Tanskandoggi - koira - elämänkumppani 3

EE & LV MVA Love Dane’s Arctic Princess ”SAIMI” (21.10.2006-18.5.2014)

Vuonna 2006 Tyynen kuoleman jälkeen jouduin jälleen syömään sanojani ”mä en enää ikinä halua kokea tällaista tuskaa, joten meille ei enää tule koiraa”. Noh, päivääkään en ole katunut että toistamiseen sanojani nieleskelin, sillä 6 viikkoa Tyynen kuoleman jälkeen teimme pienen viikonloppu matkan Torniooon ja kyydissämme oli keltaisten tanskandoggien KUNINGATAR – Saimi!

Sillä oven avauksella elämämme muuttui jälleen, mutta nyt ei ollut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita, vaan rauhallista & älykästä narttumeininkiä. Saimi oli pennusta asti yltiö rauhallinen, söi ja nukkui ja oli aina nälkäinen..... omasta mielestään. Saimi oli aateloitu varas, eikä mitkään tekemäni kattilankansi ansat tehonneet kun pöydältä hävisi aamiaisleivät sekä ruokaan menevät lihat tai broilerit eli aivan kaikki mitä esille jätettiin. 

Saimi peri Tyynen Turun Valomerkki Ky:n turvallisuuspäällikköviran, ei päästänyt ainuttakaan haukahdusta, eikä myöskään jaksanut nahkasohvaltaan korvaansa lotkauttaa kun joku toimistolle saapui,  nousi kuitenkin lopulta rapsutukset kerjäämään. 

Saimi oli KivaKoira Kansalainen, ai että mikä sellainen on? noh, se on tottiskurssi ja sellainen tuo persoonallinen oman tiensä kulkija olikin. Sieni koiraa ei Saimista tullut syksyisillä metsäretkillä, jos ei lasketa ”tallaan sulle ne valmiiksi” juttua, kovin usein Saimi ei ollut mukana sienessä, koska saattoi lähteä hissun kissun omille matkoilleen ja tuli takaisin sitten kun itse tahtoi. Monesti olin sydän kurkussa että nyt se on hävinnyt ja kuin ihmeen kaupalla Saimi aina ilmestyi jonkun puun takaa katsoen "mikä sua vaivaa, mä kävin vaan nuuskimassa näitä nurkkia" ja jatkoi verkkaista tallustamista.

Yksi kauhun hetki Mummelin kanssa koettiin hänen päättäessä karata pihasta ja käydä hieman moottoritien liikennettä hämmentämässä, säikähdyksellä selvittiin ja iloinen Mummeli juoksi häntä heiluen iloisena takaisin pihaan.. katsoi minua ilmeellä ”mitäs sä siinä hötkyilit, mulla oli homma ihan hanskassa”.  Silloin olen kokenut mitä on todellinen kokovartalo pakokauhu.... ajattelin että näinkö mun täytyy todistaa oman koirani tapaturma kykenemättä tekemään mitään.

Saimin tapoihin kuului ”haamuilu”, siis jos joku nosti takamuksensa ja lähti liikkeelle oli Saimi heti vanavedessä, uskon että toivoi joka kerta saavansa jotain suuhunpantavaa, ahne kun oli. Mummeli kävi aina viimeistelemässä poikien ruokakupitkin nuolemalla ne puhtaaksi ja jos en ollut tarkkana, niin söi takuulla mitä pojilta kuppiin oli jäänyt… nooooooo olihan Saimi söpösti paksu, mutta mitäs siitä. 

Saimi oli varustettu erinomaisella laumanjohtaja ominaisuudella, pojat saivat tuta jos Mummeli niin päätti, vaikka harvoin päätti. Katseli sivusta kun pojat ottivat mittaa toisistaan ja tilanteen lauetessa kävi sitten höykyttämässä jommankumman, kuka tietää millä perusteella valitsi kumpi oli sen ansainnut. Jos Kaapo tai Arska kantoi lelua tai leikkivät yhdessä lelulla, niin Saimi tylsänä lopetti sen leikin ja vei lelun mennessään, asetteli sen kuononsa alle ja alkoi vetää hirsiä.

Niin Saimi kuin Tyynekin antoi ja otti, mutta ei jättänyt ketään kylmäksi, vaan kauniilla ehkä hieman surullisella katseellaan ja hännän heilautuksella valloitti kylmemmänkin sydämen. Molemmat pimut olivat kovia saunomaan ja hajusta ne varmaan tiesivät milloin saunaan oltiin menossa, koska aina silloin löylyhuoneen oven edessä tönötti tyttökoira :)

Saimi oli rauhallisuuden perikuva ja sydämensä pohjasta rakastunut komeaan Pontukseen (Love-Dane´s Victory of North) joka asui tyttäreni ja hänen miehensä luona. Aion kertoa erillisen tarinan näiden kahden rakkaudesta ja vallankin Pontuksen, tuon suuren herraasmiehen näkyvästä flirttailusta.

2,5 vuoden iässä Saimi sairastui atopiaan joka aiheutti 1,5 vuoden mittaisen jokapäiväisen hoitojakson, jonka puolessa välissä eläinlääkäri kysyi minulta että jaksanko vielä ja sanoin EHDOTTOMASTI KYLLÄ, niin kauan kuin hoidolla kaikki pysyy hyvänä. Atopia voitettiin ja Saimi eli onnellisen ja iloisen 7,5 kestäneen elämän. Eräänä kauniina toukokuisena sunnuntai aamuna Saimin matka sateenkaarisillalle oli alkanut… kauniisti kuten Saimikin oli sydän vaan pysähtynyt hänen nukkuessaan… Ikävä on edelleen suunnaton ja muistot kauniit & lämpimät

Terkuin Pia

Arska

Kaapo

Toipumispäiväkirja 1

Moikka moi kaikille, leikkaus päivän illalla otin lääkkeet kello 21 ja painelin sänkyyn katsomaan elokuvaa, siitä sitten puolentoista tunnin kuluttua sammutin valot ja laitoin pään tyynyyn.
Normaali aamuisin herään 6:30-7 välillä, mutta jännityksen tuoma väsymys sekä särkylääkkeiden tehokas tainnuttaminen saivat minut nukkumaan 10.30 asti.

Normaali aamuun verrattuna olotilani oli hieman tokkurainen, ei lääkkeistä, vaan pitkistä yöunista ja keho suorastaan huusi kahvia. Kahvi oli termarissa ja Arska oli lenkitetty, ja rakas koirani oli myös saanut aamu ruuan. Ulkona oli kaunis talvipäivä, aurinko näyttäytyi ihan pienesti ja mua otti pannun etten voinut lähteä kunnon happihyppelylle, sillä päätin noudattaa lääkäriin kehoitusta olla lenkkeilemään niin kauan kunnes käsi on otettu pois möykky paketista.

Riisuminen ja vaatettaminen olivat molemmat erittäin työläitä, Ja siksi sanoinkin että en aio vaihtaa vaatteita, enkä mennä suihkuun ennenkuin käsi on poissa paketista. Lauantaipäivän aikana huomasin etten sitten lopultakaan ollut niin kömpelö pelkän vasemman käden kanssa kun kuvittelin. Paljoa ei voinut oikeaan käteen luottaa mutta hätä keinot keksii, vaikka olen melko vakuuttunut että molempien käsien olkapäät ottavat tästä ajasta siipeensä, mutta niiden aika tulee aikanaan.

Kipu alkoi hiipiä jälleen myöhään iltapäivällä se tuli pienen pienin askelin mutta ei äitynyt sietämättömäksi. Huomasin katselevani kelloa puolentunnin välein kunnes se lopulta oli sen verran että saatoin ottaa ilta lääkkeet. Tein itselleni iltapalaksi kuningatar smoothien, nappasin mukaani puhelimen, läppärin ja smoothien menen sänkyyn katselemaan Star Warsia. Oli melkoisen varma että ei tulisi näkemään elokuvan loppuun asti ja niin siinä sitten kävikin että jälleen 22:30 sammuttelin yö lampun ja telkkarin, koska en viimeisen vartin aikana muista nähneeni mitään.

Sunnuntaina aamulla näyttikin sitten olevan paluu normaaliin rytmiin, sillä heräsin omia aikojani 7.30, pirteänä kuin peipponen. Isäntä hoiteli jälleen koirat ja minua tietysti pänni etten päässyt aamu lenkille. Sitä vastoin päätin tehdä itselleni todella pirteän aamiaisen, tein appelsiini-sharon jogurttirahkaa kaurapuuron itselleni, Oliko hieman sanahirviö? Se oli pirteä aamupala mutta ei tietenkään korvannut raitista happihyppelyä aamuisin, mutta happihyppely aamulenkki oli taas yhtä yötä lähempänä.

Päätökseni olla vaihtamatta vaatteita ja menevät suihkuun ennenkuin Möykky sidos on poissa, ei ollut enää mahdollista, sillä tunsin itseni todella tunkkaiseksi. Sidoimme käsivarteeni idealsidettä löysästi, jotta saimme alustan Ilmastointiteippille, sujautin käteeni 4 muovipussia päällekkäin ja isäntä teippasi jokaiselle kiinni idealsiteeseen, sidos oli suojassa vedeltä. Menin suihkuun pitäen oikeaa kätteli kokoajan suihkun ulkopuolella ja pystyssä, pesin hiukset ja vartalon vasemmalla kädellä, Helppoa se ei ollut mutta onnistuin hitaasti mutta varmasti. Kyllä vesi on oikeasti vanhin voitehista, sillä olo oli aivan toisenlainen.

Sunnuntaipäivä vierähti elokuvia katsellessa, toki kävin äänestämässä.

Syystä tai toisesta kipu ei alkanut hiipiä koko sunnuntai illan aikana.

-palaillaan- 

Pia

Tanskandoggi - koira - elämänkumppani 2

Love-Dane's Cute Golddigger "KAAPO" 9.8.2007-3.7.2016

Pohtimolammella (Rovaniemen kupeessa) oli juhannuksena 2007 Tanskandoggien erikoisnäyttely ja Saimi oli EH... Tällä reissulla on varattu postimyyntikoiraksi tituleerattu ”KAAPO” FI & EE MVA Love-Dane’s Cute Goldigger … jaa, että toinen doggi ajattelee joku, kun ei yhtään ainutta pitänyt koskaan tulla… noh, elämähän muuttuu ja me sen mukana. En mäkään tiennyt kun pakkasin mein tavaroita tolle reissulle, että meille kohtapuoleen muuttaa toinen doggi.... siinä vaan kävi niin. Onko tuttu tarina? Onko sulla doggia/doggeja? Sitten ymmärrät, vai mitä?

Kaapo syntyi elokuussa 2007 ja matkasi Torniosta Turkuun Karppisen Janin kyydillä veljensä Justuksen seurassa Saimin kaveriksi. Tästä kaikkien keltaisten tanskandoggi urosten HERRASMIEHESTÄ tulisi pitkä tarina, typistän hieman, mutta kuvia on paljon.

Tämä poika pääsi heti ensimmäisen kotiintulo viikonlopun jälkeen Turun Valomerkki Ky:n pajalle Saimin mukana, mutta koska Saimi oli turvallisuuspäällikkö jäi Kaapolle apulaisen virka. Noh, molemmat hoitivat työnsä tunnollisesti.. nukkuen ja vieläpä ensimmäiset kuukaudet päällekkäin. 

Niin, Kaapo ressu joutui usein Saimin öllittämäksi… jos Kaapo makoili omalla sohvalla kotona, niin tuo ovela Mummeli haukahti, jolloin Kaapo juoksi ovelle katsomaan kuka saapui ja sillä välin oli Saimi ottanut itselleen mukavan asennon sohvalla ja Kaapolle jäi vain lattia paikka, kuten kuvassa veljensä Justuksen kanssa, joka kävi usein vierailulla.

Kaapo ja Saimi Tarto

Kaapon myötä alkoi jumalaton näyttelyputki, joka mahdollisti ne lukemattomat ihanat elämänmittaiset ystävät ja hienot kokemukset, niin pettymykset (9 vara sertiä) kuin ilon aiheet. Kaapo omistaa yhden suomen kauneimmista päistä, se on tullut niin monen tuomarin suusta että jossakin vaiheessa lakkasin laskemasta. Kun astelin Kaapon kanssa kehään, tunsin joka kerta suurta ylpeyttä, sillä pojalle riitti sana ”seiso” ja se oli siinä kunnes sai luvan lähteä juoksuun. Juoksu sitten olikin mein kompastuskivi, koska poika tykkää ”vempottaa” vasenta takajalkaa. Mutta, yhden kesän käytiin kax kertaa viikossa fillaroimassa Ruskolla, Kaapolle laitoin pitkän idealsiteen silleen hauskasti että takajalkojen liikerata oli pakosti edestakaisin ja *pims* liike korjaantui. Kiitos vinkistä kuuluu eräälle TD kasvattajalle. 

Viimeisin ”näyttelyn kaunein pää kommentti” tuli 2013 värinäyttelystä, jossa herrasmies seniori oli hienosti PU3, meidän kaikkien suureksi yllätykseksi. Iki-muistoisia näyttelyitä on monia, mutta mainitsen vain muutaman… Räpinä Viro, Kaapo kamppasi mut kehässä, mut matka jatkui, SawoShow Kuopio tuli kakka kesken kehäkierroksen ja seuraavana päivänä keskellä kehää kun käveltiin näyttelypaikalle…siis Kaapolla… Valioitumista haettiin ja haettiin ja lopulta se sitten tuli.. mutta valio tai ei samalla tavalla poika edelleen makaa. Tuosta valioitumisesta pitää mainita, että vaikka sen tulo kesti, niin poika nappasi kaikki sertinsä tiukan arvostelun maineessa olleilta suomalaisilta tuomareilta. 

Kaapolla oli sydän puhdasta kultaa ja käytös sen mukainen, paitsi kotipiha aitauksessa, noh, saahan sitä paukuttaa sydämensä pohjasta ohikulkijat, joku niistä voi kumminkin olla vaikka varas tai jotain. Kaapo on aina ollut ”vastaanottava” osapuoli ja saikin pari kertaa kunnolla selkäänsä avaruusapinalta (Arska) , jonka jälkeen kundit hetken kyräilivät toisiaan ja 3 metriä lähemmäs ei menty ja jos avaruusapina yrittää, pääsee papparaisen kurkusta hiljaista murinaa. 

Laumamme jakautui kahtia ja Kaapo jäi isin kanssa nauttimaan poikamiespäiviä ja ilostuttamaan äidin arkea silloin tällöin pienillä vierailuilla. Joskus tuntui siltä että kolmen laumassa Kaapo oli se ”väliinputoaja” koska ei milloinkaan ollut lauma aikoina kuononsa kanssa ensimmäisenä könyämässä, kuten lauman vanhin ja nuorin. Kaapon katse oli terävä sekä samaan aikaa hyvin lempeä, voisin sanoa Kaaposta että hän oli sellainen ”once in lifetime” koira.. minä nimittäin mittaan tuon muilla kriteereillä kuin näyttelymenestyksellä.. Terve kuin pukki, Lauhkea kuin lammas, Terävä kuin partaveitsi, Älykäs kuin Einstein… 

Ei ollut pojan kanssa treenailtu mitään tottis juttuja, mutta jostain kumman syystä hän kaikki pyynnöt osasi toteuttaa.. suihku ei koskaan ollut Kaapon lempihommaa, mutta kun sanoi ”seiso”, niin siinä se tönötti korvat somasti luimussa että ”pese nyt sitte kun kerran haluut”. Kaapo ei ollut niitä aamuvirkku koiria, mutta eihän kaikki ihmisetkään ole hyviä aamuherääjiä. Lenkkikaverina Kaapo oli helpoista helpoin tapaus, kulkea jolkotti omaa tahtiaan nuuskuttaen tienpieliä, eikä juurikaan reagoinut
vastaantuleviin koiriin tai ihmisiin.

Kaapo täytti 8 vuotta ja selkä kuin nuorella pojalla.. ei notku, ei hötky.. hieman huulilla sharmikasta harmaata ja pää edelleen täydellinen. Takapää hieman kankea ja pieni kakkan pökäle pulpahtaa kun nousee petiltä ylös. Mutta, kun täyttää 8 vuotta on oikeus syödä nakkikakkua ihmisten pöydältä.

Uusivuosi oli Kaapolle aina painajainen -  "KUN OLET PULASSA - HIHKAISE APUA"

3.7.2016 oli raskas sunnuntai päivä - Kaapon takapää ei enää kantanut lainkaan ja matka sateenkaarisillalle alkaa.........

Tätä herrasmiestä ikuisesti kaivaten

Pia

Arska

Saimi
Tyyne

Leikkauspäiväkirja 1

Moikka, 
tervetuloa mun leikkauspäiväkirjaan. Kerron tässä päiväkirjassa seuraavan 4 viikon ajan canalis carpi leikkauksestani ja toipumisajasta.
Perjantaina 26.1. aamulla heräsin kello 6:15 ja aivan normaaliin tapaan lähdin ihan ensin aamulenkille Arskan kanssa. Olin viimeksi syönyt edellisenä iltana kello 22.00 ja hieman hiukoi, mutta eniten teki mieli kahvia. 

Kello 9.05 avasin sairaala mehiläisen oven ja jäin odotustilaan odottamaan. Puoli tuntia myöhemmin Hymyilevä sairaanhoitaja kutsui minut sisään ja ohjasi vaatteiden vaihtoon. 

Kun olin pukeutunut sairaalan miellyttäviin vaatteisiin, menin odotus olohuoneeseen istumaan. Hetken kuluttua sama sairaanhoitaja kutsui minua haastatteluun, jossa käytiin lävitse lääkitykseni allergiat jne, jonka jälkeen sairaanhoitaja ohjasi minut jälleen odotus olohuoneeseen. Seuraavaksi minua tuli kutsumaan leikkaava lääkärini, joka kertoi mitä kaikkea seuraavaksi tulee tapahtumaan ja miten leikkaus etenee. Jälleen minut palautettiin odotus olohuoneeseen josta hetken kuluttua jälleen iloinen sairaanhoitaja kävi minut noutamassa ja olimme matkalla leikkaussaliin, jossa minua odotteli 2 muuta sairaanhoitajaa. Nyt alkoi jännittämään. Ystävällisesti minua pyydettiin leikkauspöydälle makuulle ja molemmat käteni aseteltiin niille tarkoitettuun todella miellyttävään telineeseen. Vasemmalla puolellani istui hymyilevä sairaanhoitaja joka sanoi että minulle kerrotaan kokoajan mitä tullaan tekemään ja hetken kuluttua hän asettaa kanyylin ja kertoi että siitä menee suolaliuosta ja jos haluat myöskin jotain rauhoittavaa. Nauraen totesin että enpä usko että sille on tässä nyt tarvetta mutta ilmoitan jos tilanne muuttuu. Oikealla puolella käteni asetettiin puristus pantoja, kättäni pestiin ja siinä samalla kerrottiin että eteeni asetetaan verho leikkauksen ajaksi. Seuraavaksi sitten kuulinkin lääkärini äänen ja hän kertoi että hän laittaa 3 kohtaan puudutuspiikin, jolloin huomasin hieman jännittyneeni, koska olen hieman piikki kammoinen, kolmas pistos peukalo lihaksen juureen oli pahin, kipu kesti vain hetken mutta oli kuvottava.

Sairaanhoitajat keskustelivat kanssani iloisesti vähän kaikesta, Pitäen tunnelman mukavana, me jopa nauroimme hieman. Sitten kuulin lääkärin kysyvän että tunnetko pistelyn, mutta en tuntenut mitään muuta kuin sen että kättäni hieman liikuteltiin. Sen jälkeen kerrottiin että tulen tuntemaan leikkauksen aikana että jotakin tehdään, mutta en tunne kipua.

Keskityn kuulostelemaan mitä kädessäni tapahtuu, tunsin kuinka ranteeseeni laitettiin pidikkeitä ja ymmärsin että haava oli jo tehty ja leikkaus kohta haluttiin kunnolla näkyviin. Tunsin jotakin jota en nyt osaa pukea sanoiksi, mutta missään nimessä en tuntenut kipua, se kaikki tuntui jotenkin hassulta. Tiesin että leikkaus kestää ainoastaan 15 min koska niin lääkäri oli jo aiemmin kertonut, mutta mistään en voinut seurata ajan kulkua, kunnes jonkin ajan kuluttua lääkäri kertoi laittavansa viimeistä tikkiä ja nauroi kun kerroin että  synnytyksen jälkeen lääkäri totesi että hän laittaa viimeistä tikkiä mieheni iloksi.

Sitten minua alettiin purkaa pois leikkauspöydältä ja hetken kuluttua iloinen sairaanhoitaja sanoi että saa nousta istumaan, mutta en vielä pompata pystyyn. Käteni oli pakattu isoon myttyyn, ja kerrottiin että nyt saan sitä kahvia, jota olin jo niin kovasti kaivannut. 

Hetken kuluttua istuin jälleen odotus olohuoneessa johon sairaanhoitaja toi minulle kahvia ja keksin, tiedustelen samalla että mitä keittoa mahdollisesti haluaisin syödä, vaihtoehtoja oli 5 kappaletta joista valitsin lohikeiton. Vitsit että kahvi maistui hyvälle, Se maistui niin hyvälle koska edellisen kerran olin juonut kahvia edellisenä iltapäivänä. Kun olin syönyt lohikeiton juonut kahvin ja nauttinut keksin, tuli lääkärini pyytämään minua viereiseen huoneeseen. Hän kertoi miten seuraavaksi edetään ja kertoi millaisen lääkitys minulle laitetaan, tämän jälkeen takaisin odotus olohuoneeseen ja sairaanhoitaja kiikutti minulle toisen kupin kahvia ja toisen keksin. Vähän väliä hoitaja kävi kysymässä vointiani, enkä seurannut kellosta aikaa mutta melko kuningas aikaan hän tiedusteli onko kipuja ja olihan niitä, hetken kuluttua minulle kiikutettiin kipulääkettä. Samalla sairaanhoitaja sanoi että noutajani voi hakea minut varttia  vaille yxi jos minusta siltä tuntuu ja tuntuihan minusta.

Kotiin päästyäni huomasin kivun hiljalleen hiipivään leikkaus kohtaan ja olin hieman huolissani miten jaksan odottaa iltaan asti että voin ottaa kipulääkkeet. Kipu ei kuitenkaan yltänyt sietämättömäksi ja kello 21 nappasin lääkkeet ja menin sänkyyn katsomaan leffaa jossa sitten 22.30 suljin television ja aloin maate.

-palaillaan-

Pia

Tanskandoggi - koira - elämänkumppani 1

Arska 2,3 vuotta Vaasa 2012 ROP, FI MVA

Koiraa ei koskaan pitänyt tulla, puhumattakaan että niitä olisi useampia yhtä aikaa. Tästä alkaa tarinat tanskandoggeista.... noista koiramaailman apolloista, joista olen saanut nauttia reilu 15 vuoden ajan. 

Tarina etenee takaperin.....

Olen erittäin onnellinen etten koskaan lupaillut esimerkiksi syödä hatullista koiran shittiä, jos huushollissa on enemmän kuin yksi tai kaksi koiraa…. noita sanoja kun on paljolti helpompi napsia, siitähän mulla jo on kokemusta, kun muinoin vannoin että "meidän huusholliin ei tule koskaan tuollaista karvastavaa ja kuolastavaa elukkaa"

Niin, se taisi olla eräs helmikuinen iltapäivä vuonna 2010, kun sain Sveitsistä, Petra Blazerilta vom Wasaland kennelistä koiranpentujen kuvia, olisko ne olleet jotain 4 viikkoisia…niiden äiti on Kaapon (doggi nro 3) sisko ja se oli sitten sitä myöten selvä juttu, koska yksi pojista istui ulkona pää hieman kallellaan ja näytti aivan Kaapolta  (doggi nro 3).. kerroin asiasta kahvipöydässä ja katsetta nostamatta mulle sanottiin ”no, jos siltä tuntuu niin siitä sitten vaan”.. TÄH! Hih, kipittelin koneelle ja soittelin skypellä Petralle ja sanoin että tuo (muistaakseni) sinipantainen poika taitaa tulla meille asumaan. No, tuumasta toimeen ja varaamaan lentoa maaliskuulle. 

Zurich lentokenttä

Kotiin tulo 2010 maaliskuu

3kk ikäinen


Aruba vom Wasaland ”Arska” lensi kanssani lumiseen suomeen aurinkoisesta sveitsistä. Arska oli pentuna varsinainen hurrikaani, mikään ei työpäivän aikana saanut jäädä ehjäksi, koirahuone oli hetkessä pantu palasiksi ja tuo ovela Mummeli (doggi nro 2) oli nakerrellut ikkunan karmia, ajatteli varmaan että menee Arskan piikkiin ja aluksi menikin, kunnes Mummo jäi itse teossa kiinni. Se oli vinhaa seurattavaa… Arska askarteli sängyn kanssa, Mummo pureskeli karmia ja Kaapo makoili kattellen näiden kahden touhuja. Nuorena poikana Arskassa oli vähän puutarhurin vikaa, sillä ulkona saivat kyytiä raja aita sekä suuret tuijat, muutamien kuukausien aikana tuijat olivat saaneet aivan toisenlaisen ulkonäön.

Tuijat saa kyytiä

Ajan saatossa poika kasvoi ja kehittyi, sanoisin että hyvän näköiseksi ja olinhan osittain ottanut pojan 2014 Maailmanvoittaja tavoite koiraksi, mutta toisin kävi… Arskasta tuli loistava kotikoira, siitä huolimatta että oli RYP 2 ensimmäisessä pentunäyttelyssä Turussa ja poika myös valioitui vaivatta kahden ekan vuoden aikana FI & EE MVA,  mutta suuriin häppeningeihin ei ollut asiaa, koska väri jäi liian tummaksi, sääli sillä liike oli kaunis isoksi urokseksi, vaikka 80% peitsasi. Suurta hälyä syntyi kun Arska oli muutamia kertoja ROP, vaikka peitsasi kaikki juoksunsa ja väri oli liian tumma, mutta me ei välitetty siitä hittojakaan.

2012 keväällä

Jos tämä ensi tammikuussa 8 vuotta täyttävä poika olisi ihminen, hän olisi ehdottomasti sellainen Pelle Pelottoman ja Mikki Hiiren sekoitus, hyvin kekseliäs ja aina hirmu iloinen… häntä heiluu kuin viimeistä päivää ja se heiluu aina. Arskan hermorakenne on huippuluokkaa joissakin jutuissa… ei välitä uudenvuoden pommeista, ei hätkähdä irrallaan vastaan juoksevasta koirasta… mutta hyppää lenkillä sivuun jos menee rekka-auto ohitse, hieman höpsö. Arskan kanssa lenkkeily on ilo, ei rähjää, ei rieku, mutta annas olla jos edessä menee joku, sitten alkaa minunkin töppösiin tulemaan vauhtia. 

2016 talvella Juliuksen kanssa

Mummelin (doggi nro 2) poismenon jälkeen Arska oli hieman pihalla.. se etsi Mummelia ja lakkas syömästä, mutta tottui tilanteeseen hiljalleen.. Sama tapahtui kun Kaaposta  (doggi nro 3) aika jätti.. Arska suri jonkun aikaa ja tuntui että tuolloin hän harmaantui hieman.

2017 keväällä

Luulin että vahtikoiraa ei tästä isosta pojasta tule.. koska pihaan sai ajella kuka vain ja sisään sai tulla ihan rauhassa, toisinaan hän ei jaksa edes sohvaltaan nousta, mutta vanhemmiten Arska on alkanut wuffutella... johtuneeko sitten siitä että näkö alkaa olla huono.

Kotona joulukuussa 2017

Arskaan on helppo rakastua ja häntä on helppo rakastaa, nykyään poikaa ei enää tarvitse usein komennella, paitsi kun alkaa tuo wuffuttelu. Arska on koko ikänsä kantanut mitä lelua milloinkin, hän kulkee lelu suussa ja "juttelee"....tuo piirre hämmentää vierasta ihmistä, koska vieras ei tiedä muriseeko vai jutteleeko.

Arska on harvakseltaan varastellut, esim kiusaukseen menevät kinkut, viimeistä palasta myöden ja mikä parasta.. ei osaa edes hävetä. Onhan hän toki ollut varas hommissaan armeliaskin ja jättänyt kuudesta kanankoivesta puolet syömättä eli kolme hänelle ja kolme mulle ja kuudesta kassler pihvistä yhden mulle. 

Tämän hurmaavan vanhuksen kanssa olemme sopineet, että meillä on vielä paljon yhteisiä hauskoja vuosia edessä. Suurimman osaa päivästä papparainen nukkuu ja illalla seitsemän tienoilla aloittaa mun ahdistelemisen.... jos osaisi puhua, niin sanoisi: "Hei, se alkaa olla lenkki aika ja sitten sen jälkeen annat mulle ruokaa". Jos menemme esim viiden pintaan lenkille, niin jää Arska pesuhuoneen tienoille "asemiin" ja sanoisi ääneen jos osaisi: "Missä ruoka viipyy?" Arska on ihan paras kaveri mun Rasvanhäätö reissulle

Toipumassa 2016 tammikuussa vatsalaukun kiertymästä

Junassa kesällä 2017 matkalla Turkuun

Ystävän mökillä kesällä 2017

Kesämies 2017


Kaapo
Saimi
Tyyne

-palaillaan- 
Pia