Eteenpäin*sano Mummo lumessa - TAIPUA vs TAITTUA

Rakas lukijani, terveisiä aamulenkiltä - on piristävää huomata miten aamut ovat jo valkeampia - kevät tulee ja sehän tietää että kesä on edessä - vaikka pakkaslukemat olivat ruhtinaalliset -14!
On jälleen aika Pian pohdintojen ja taidat jo arvatakin mikä tuoksuu huumaavasti nokkani alla - A I V A N - kaffehan se siinä pönöttää ja odottaa ottajaansa.

Koko aikuisikäni tai oikeastaan olenko ollut aikuinen kun muutin omilleni 18 vuotiaana, menin naimisiin 19 vuotiaana ja sain vanhemman tyttäreni 20 vuotiaana? Noh, siitä asti kuitenkin olen ollut aina melko ankara itseäni kohtaan - vaatinut tiettyjä asioita, mutta en muilta sen enempää kuin mihin itse olen valmis.

Kun katselen tänään taaksepäin, niin ymmärrän miksi vauhtini pysäytettiin kuin seinään -epäreilusti - itseni äärelle - oman hyvinvointini eteen - katsomaan sitä suoraan silmiin.
Oli aikalisän paikka - ei voi pelata jos paukut loppuu, vaan pitää mennä vaihtoaitioon vetään henkeä - lepuuttamaan hapoille mennyttä kehoa - laskemaan sykettä. Niin siinä sitten tapahtui että huusin sisäisesti Miksi minä? Mitä pahaa olen tehnyt? Miksi? Miksi? Miksi?

Kun kääntää katseen historiaan - lähellekkin - niin merkkejä annettiin useita, mutta olen ollut taikuri selittämään itselleni kuinka "ikä tekee tehtävänsä" - niinhän se tekeekin, mutta se varoittelee ensin. Palataanpa muutama rivi taaksepäin ja vastaillaan noille Miksi kysymyksille, sen järjen mukaan miten olen itseni edessä saanut asiaa pohtia- tutkia - katsoa - surra.

Jokainen ihminen on puu - usko pois - se on totuuteni! 
Meillä jokaisella on juuret, meistä jokainen pyrkii aurinkoa - (hyvää) kohti, mutta vääjäämättä joudumme kohtaamaan myös pimeän (yön). Juuriemme vahvuus ja jämäkkyys saa voimansa ruokkivasta & muhevasta mullasta, Me kasvamme - kehitymme yksilöinä - haaroitumme, pudotamme lehtemme ja kevät auringon tullen silmumme puhkeavat taas täyteen loistoonsa. Osa puista jää väkisin varjoon, toisen imiessä enemmän ravintoa ja vettä. Näin olen tämän tuumaillut - mitä mieltä olet? käykö tämä järkeen?

Tuulta - tuiskua - lumen painoa oksilla - myrskyä - aurinkoa - lintujen liverrystä, sitähän on myös elämä, eikö vaan? Puusta putoili oksia, se taipui - mutta ei lopultakaan taittunut, tömähdin sen juurelle - katsellen ja ihmetellen - silmät puoli ummessa, vartaloni huutaessa "auta" todeten että on aika opetella uusia temppuja jotta pääsen kiipeämään takaisin.

Nyt olen muutamien vuosien ajan katsellut historian "kirjojani" - puhutellut kehoani pala kerrallaan.... käsiäni, jalkojani, päätäni, niskaani, selkääni jne. 

 - Kiroillut kivulle -

Mitä olen oppinut? Armollisuutta - lempeyttä itseäni kohtaan, se on aivan eri asia kun hyväksyä tai tyytyä osaansa - EI - siihen en suostu! 

Olen oppinut nöyryyttä itseni edessä - mutta en nöyristelemään kivulle tai särylle. Olen opetellut kuuntelemaan kehoani, mutta en ole lakannut haastamasta sitä, kipu&särky ja minä olemme erilliset yksiköt - vain minä voin vaikuttaa meidän kahden yhteiseen tarpomiseen. 

- poissa silmistä - poissa mielestä -

- kun annat pikkusormen - se vie koko käden -

Ulkoilu & Uni ovat toimineet taittumisen estolääkityksenä - hei aivan uskomatonta mutta paskakelitkin ovat ohi meneviä, ei haittaa. 

Ruokavalio - joka vihdoista viimein löytyi - on toiminut hyvänä tukena.

- perhe on polttoainetta - 

- ystävät lähellä - kaukana, läsnä - 

- lääkäri ehdottaa - sinä päätät -

- taittuminen - tarpeellisuus -

Käväisin kaiken alussa tutustumassa Itsesääliin - hyvä niin, sillä nyt tiedän että se oli huonotapainen kumppani, se on se kaveri josta äiti lapsena varoitti - negatiivinen - musertava - huonotapainen - muun muassa edellä mainittuja, en siis suosittele. Onneksi näen itseni positiivisena höpönassuna, en kuitenkaan ole pää takapuolta myöden vaaleanpunaisessa mössössä, vaan voin paremmin kun olen pirtsakka, haen räntäsateesta jotain hyvää mm. happirikkaus ja katson taivaan sinisillä silmilläni eteenpäin. Kaikesta ponnistelusta ja sinnittelystä huolimatta joskus ketuttaa kuin pientä oravaa - LIFE IS!

Kiitos että viihdyit kanssani tänne asti ja seuraava jakso ilmestyy keskiviikkona - ole kuulolla rakas lukijani.

-palaillaan-

Pia

Oi, ootteko silloin te lempineet
sitä tyttöä tummatukkaa
ja ootteko silloin te rakastaneet
joka puuta ja joka kukkaa?
Ja oliko veli joka ihminen?
Ilo loistiko silmistä jokaisen?
Ja oliko kaikilla kasvoillaan:
Niin kaunis, kaunis on maa

(ote: Eino Leino - Hymyilevä Apollo)