lauantai 14. huhtikuuta 2018

ULKOILU - mene metsään "halaamaan puita" - anna luonnon helliä, huolehtia ja voimaannuttaa

Moikka jälleen rakas lukijani, tässä jaksossa pohdin ulkoilun merkitystä meihin psykofyysisesti eli kokonaisuutena.

Mikäli mulla ei olisi tuota ihanaa vanhusta, Arskaa, niin luulenpa että ulkoiluni olisi vuosien varrella ollut vähäisempää kuin nyt.
Elän juuri nyt henkisesti erittäin vaikeita aikoja ja tein elämäni ensimmäisen visiitin psykiatrille, ihan siitä syystä että olen huolissani itsestäni. Tulin sieltä sitten matkassa mukana -Vakava masennus- diagnoosi ja suuri hämmennys siitä että miten tässä näin pääsi käymään, vaikka mielestäni huolehdin itsestäni hyvin, mutta hymy ei tule enää juuri koskaan. Vastasin itselleni seuraavasti....

..... aina emme itse huomaa kuinka jokin sairaus ottaa meistä otettaan hyvin hyvin hitaasti ja pikkuhiljaa, näin sen on pakko olla omassa tapauksessani. Itse imen luonnosta voimaa ja varsinkin nyt kun kevät on tulossa. Täällä Oulussa lumi sulaa niin hurjaa vauhtia että sen äänen melkeinpä kuulee ja istutuslaatikoihin laittamani siemenet hamuilevat kohti valoa keittiön ikkunalla.
Arska vie mua aamulla ulos, tänäänkin klo 7.10 lähdimme raikkaaseen ulkoilmaan ja annoin auringon hyväillä kasvojani, vedin syvään raitista ilmaa ja tunsin kuinka keuhkot kiittivät siitä.

Lenkkeilymaisemamme on kaunis, voin valita menenkö kävelyteitä vai sukkuloinko luonnonhelmaan "halaamaan puita". Aamulla aikaisin on aivan hiljaista, kaikki muut nukkuvat paitsi me kaksi, minä ja innokas vanhukseni. Joissakin kohdin nurmikko pilkistää lumihangen vierellä ja on ihanaa seurata kuinka nurmikkoa tulee päivittäin enemmän ja enemmän näkyviin. Se on neljän vuoden ajan kohtaaminen talvi-lumi, kevät-nurmikko, kesä-aurinko, syksy-ruma nurmikko.... tällaisia ajatuksia herättää tuli nurmen pilkistäminen ja se on rauhoittavaa. Kevät on ihanaa aikaa ja itse toivon sen ja tulevan kesän voimaannuttavan minut sellaiseksi kuin olen, toivon sen nostavan minut siihen iloon, pirteyteen ja energiaan mikä minussa oikeasti elää - lupaan antaa itselleni aikaa voimaantua - olla armollinen.

Odotan kovasti että Oulujoen jäät lähtevät, se virtaa tuossa kivenheiton päässä ja vesi on ollut itselleni aina se parantava voima - sen kauneus ja liike - sen voima ja hyväily - se on parasta. On ihanaa kun jäät lähtevät, ne hakevat jokainen voimakkaasti paikkaansa virtaavassa joessa, ne "keskustelevat" kuuluvasti kun törmäilevät toisiinsa ja vapaa vesi kuiskaa niille että "mennään rauhassa". 
Muutaman viikon kuluttua menen Arskan kanssa Koitelinkoskelle - oheinen kuva on sieltä napattu viime kesänä, rakastan tuota ihanaa luonnonpuistoa, keväällä vuolaasti virtaavilla koskilla suuret ja mahtavat jäälohkareet muodostavat patsaita - hienoja. Kesällä taasen saan voiman näiden kahden kosken ympärillä olevasta ulkoilu/oleskelu mahdollisuudesta.

Kun syksy koittaa, mustikat ja puolukat huutelevat poimijaansa, enkä laita ollenkaan pahakseni mikäli tielleni osuu myös sieniä - mikä ilo ja onni poimia satoa talven varalle, nauttien niiden voimasta ja  terveyttä antavasta vaikutuksesta.


Rakas lukija - mene metsään - pyydä kaveri jos et yksin jaksa - anna luonnon hyväillä ja voimaannuttaa - vedä syvään henkeä luonnon tuoksuja ja raikkautta - toivutaan yhdessä hymyyn & iloon.

Pia

2 kommenttia:

  1. Toivon sinun löytävän piiloon menneen hymysi ❤ Ja oikealla polulla olet. Metsä on voimaannuttava paikka. Olet tärkeä ❤ muistathan sen.

    VastaaPoista